Lopputulos: Tietoa ei luovuteta.

 

Ns. Rosenholz-aineisto, eli Yhdysvaltojen Rosenholz-operaatiolla haltuun saama osa DDR:n Stasin tiedottaja- ja henkilökortistoa, ei ole julkista tietoa.

Tietopyytäjinä olivat toimittajat. Aikaisemmin Suomen ulkoministeriö ja Saksan valtion oli tehnyt sopimuksen, että Yhdysvaltojen antaessa aineiston Saksalle, saa Suomi siitä suomalaisia koskevan osan ja tullaan käyttämään mm. tutkimustarkoituksiin, ja johon kansalaisilla on oikeus tietopyynnön kautta.

Tätä aineistoa ei kuitenkaan saatu Yhdysvalloilta. Sen sijaan suojelupoliisi oli saanut useasta lähteestä koottua vastaavat tiedot omaksi aineistokseen. Tätä tietoa on käsitelty ja kohdeltu kuin muutakin tiedustelutietoa. KHO totesi, että tietoaineiston julkiseksi tuleminen haittaisi suojelupoliisin edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä ja saada jatkossa tietoa, joten se on salassa pidettävää.

Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) 5§:n 2 momentin mukaan suojelupoliisin tietojärjestelmä voi sisältää tietoja, joita on tarpeen käsitellä oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtion turvallisuutta vaarantavien hankkeiden tai rikosten estämiseksi tai selvittämiseksi. Saman lain 45§:n mukaan edes rekisteröidyllä ei ole siihen tarkastusoikeutta. Julkisuuslain 24§:n 1 momentin kohdassa 9 mainitaan salassa pidettävinä suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä.

 

Viranomainen: Suojelupoliisi.

Tietopyytäjä: Toimittajat (2).

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös

Antopäivä: 8.2.2012

Taltionumero: 174

Diaarinumero: 774/1/10

Muutos alemman hallinto-oikeuden päätökseen: Ei

Helsingin hallinto-oikeus 19.1.2010 nro 10/0022/2