Page tree
Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Lopputulos: Tieto luovutetaan osin.

 

International Business Machines AB:n (IBM) Kelan hankintapäätöksen tarjouskilpailun voittanut tarjous on osin julkista tietoa.

Kela oli kieltäytynyt luovuttamasta tarjouskilpailun osana olleita liitteitä 2.1 ja 2.2, jotka sisälsivät yksityiskohtaista tietoa IMB:n ohjelmistolisensseistä ja yksikköhinnoista. Hankintapäätöksen liitteenä olleista hintaliitteistä ensimmäinen, 2.1. oli luovutettu Tieto Finland Oy:lle tietopyynnön jälkeen.

Toinen hintaliite sen sijaan sisälsi keskuskoneympäristön ohjelmistolisenssien volyymissidonnaisen hintamuutoksen laskentakaavan. Näin ollen sen katsotaan olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaisesti liikesalaisuus.

Koska Tieto Finland Oy oli osallistunut tarjouskilpailuun, sillä voisi olla mahdollisuus saada tiedot julkisuuslain 11 §:n 1 momentin asianomaisasemalla, ja saman lainpykälän 2 momentin 6 kohdan nojalla, jonka mukaan vaikka tarjouskilpailuun osallistuneella ei ole oikeutta toisen osallistuneen liikesalaisuuksiin, tieto tarjousten vertailussa käytetystä hinnasta on kuitenkin aina annettava. Kela ei kuitenkaan käyttänyt tarjouskilpailussa vertailuperusteluna yksikkökohtaista hinnoittelua vaan kokonaishintaa, joten liitettä 2.2. ei perustellusti tarvinnut luovuttaa Tieto Finland Oy:lle. 

 

Viranomainen: Kansaneläkelaitos.

Tietopyytäjä: Tieto Finland Oy.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös

Antopäivä: 28.10.2013

Taltionumero: 3386

Diaarinumero: 157/2/12

Muutos aiempaan päätökseen: Ei

Kansaneläkelaitos 13.12.2011 nro 21/43/2011